Yksi tuttu vastikään kysyi minulta, että miten ehdin askarrella ja tehdä käsitöitä, kun on nuo pienet lapsetkin. Tässäpä vastaus: en minä ehdikään. Usein askartelublogeissa ihmiset kertovat työnsä syntymäprosessin yksityiskohtaisesti. Minäkin kerron nyt jotain tämän skräppäyksen teosta.
Olin ottanut kännykän retrokamerasovelluksella kivoja kuvia vauvastamme ryömimässä. Ajattelin, että
P*skiksen teippiä ja perhosia - haasteeseen voisin osallistua skräppäämällä nuo kuvat. Päivän mittaan päässani oli kehittynyt jonkinlainen visio sivusta. Illalla, kun lapset olivat iltapalalla, kaivelin lipaston kätköistä sopivan taustapaperin, maalarinteippiä ja akryylimaalia. Ruttasin teippiä ja sutaisin maalia päälle. Askartelupaikkani oli tietysti keittiön pöytä. Päätin ropsauttaa myös kimalletta märän maalin päälle. Kun olin hakemassa kimalletta, keskimmäinen 2 v 10 kk tyttäreni länttäsi kätensä märkään maaliin. Ripottelin kimalteet, pesin ipanan ja askartelutuokio oli siltä illalta ohi.
Seuraavana päivänä, eli tänään, näytti olevan täydellinen askarteluhetki. 2-vuotias oli päiväunilla ja mies lähti vaunulenkille pienimmän kanssa, 7-vuotias esikoinen oli keskittynyt omiin puuhiinsa ja kotityöt oli suurinpiirtein tehty. Tulostin kuvat, leikkasin ne ja sovittelin sivulle. 2-vuotias heräsi ja hain hänet alakertaan. Jatkoin kuvien asettelua ja sain ne jopa teipattua paikoilleen. Hain vähän lisää tarvikkeita keittiön pöydän ääreen. Mies tuli vaunulenkiltä ja alkoi leipoa persikkarahkapiirakkaa. Vauva päätti, ettei paikallaan pysyvissä vaunuissa voi nukkua, ja hain hänet sisälle. Istutin vauvan syöttötuoliin, syötin toisella kädellä vauvalle välipalaa ja toisella kädellä askartelin edelleen. Samalla mietimme miehen kanssa, miten persikkarahkapiirakan voi tehdä ilman rahkaa. Isommatkin lapset halusivat välipalaa, annoin niille banaanit. Sain skräppäyksen valmiiksi! Lähdin vaipanvaihtoon.
Myöhemmin päivällä otin kuvia sivusta, siirsin ne koneelle ja näytin vähän PhotoShopille (kuvien rajaus ja Auto Levels, näillä mennään.) Latasin kuvat Picasaan ja taas tuli muuta tekemistä.
Nyt illalla kuuden aikaan ehdin sitten taas koneen ääreen ja bloggaamaan. Olen käyttänyt puolen tunnin hommaan n. vuorokauden.
Joskus kaukaisina aikoina ennen lapsia, minulla ja miehellä oli joskus päiviä, ettei ollut
mitään tekemistä. Oletan, että tämä aika palautuu joskus, ehkä sitten kun lapset ovat muuttaneet kotoa, tai kun olen eläkkeellä. Siihen asti olen ihan tyytyväinen, kiireinen äiti ja askartelen aina kun en ehdi.
