Paperisilppua, langanpätkiä, liimatahroja, kangastilkkuja, jauhoisia käsiä. Hyviä ideoita, huonoja toteutuksia ja päinvastoin. Piipertäjien perhe harrastaa askartelua, käsitöitä ja muuta mitä sattuu keksimään. Pää-piipertäjä on perheen äiti Paula, apulaisina kolme tyttöä (2004, 2009, 2011) ja toisinaan myös mies.
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Hauskaa halloweenia!
Ekaluokkalainen sai lauantaina idean pitää illalla kauhukekkerit parille kaverilleen.
Eipä sitten muuta kuin kurpitsoja kaivertamaan. Ai niin, ei meillä ole... no tämähän on melkein sama juttu?
Pikkusisko mahtui vielä viimevuotiseen pukuunsa. Pienten kummitusten pukuun ei tarvita lakanaa, tyynyliina riittää! Huppuun on piirretty tusseilla pelottava irvistys.
Juhlien järjestäjälle ei kuitenkaan kelvannut viimevuotinen noitapuku, vaan hän halusi olla vampyyri. Kaappeja penkomalla asu syntyi nopeasti kierrätyskankaista. Äidin vanhaan paitaan lisättiin isän puhkiluneesta t-paidasta helmaa ja ratkottiin hihoja. Rintaan aplikoitiin lepakko ja kaulukseksi ommeltiin fleeceä (kokomusta olisi tietysti ollut parempi, mutta tähtikuvioinenkin menetteli). Fleecähän käytettiin siksi, että kaulus pysyisi vähän pystyssä, kovikekangas kun oli päässyt loppumaan. Punaiset kynnet, mustaa meikkiä silmien alle ja terävät kullmahampaat viimeistelivät vampyyrineidon juhla-lookin.
Ohjelma tulostettiin seinälle.
Ovikyltti toivotti vieraat tervetulleiksi.
Seinille koristeiksi 7-vuotias askarteli kummituksia ja muita kauhistuksia paperista.
Kupeissa on silmämunia ja koppakuoriaisia.
Irtileikattuja sormia
Juomaksi myrkkyä ja veriboolia rotan aivojen kera.
Kurpitsakilpailun satoa. Voittaja sai palkinnoksi itse askarrellun halloween-kortin.
Juhlat olivat onnistuneet ja vierailla oli kammottavan kivaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.