Paperisilppua, langanpätkiä, liimatahroja, kangastilkkuja, jauhoisia käsiä. Hyviä ideoita, huonoja toteutuksia ja päinvastoin. Piipertäjien perhe harrastaa askartelua, käsitöitä ja muuta mitä sattuu keksimään. Pää-piipertäjä on perheen äiti Paula, apulaisina kolme tyttöä (2004, 2009, 2011) ja toisinaan myös mies.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Pakkaspäivien piiperryksiä
Ulkona on paukkunut 25-30 asteen pakkanen melkein koko tämän ja viime viikon. Me emme ole paljon nokkaamme ulos näyttäneet, tekemistä on pitänyt keksiä sisällä. Ja kyllähän me aina jotain keksitään!
Laatikosta löytyi pari neulomaani kaulahuivia, jotka olivat jääneet vähälle käytölle.
Ompelin ne renkaiksi...
Syntyi muodikkaat rengaskaulurit rosvokaksikolle.
Huopuneista villahousuista ompelin kännykälle villapaidan, tai siis säilytyspussukan.
2-vuotias istui harvinaisen kauan paikallaan, kun neuvoin pujottelemaan helmiä piipunrasseihin. Kun kaikki helmet oli käytetty, lapsonen repi helmet pois ja aloitti alusta! Tämä oli kivempaa kuin lankaan pujottelu, koska piipunrassi on jäykempää ja helmet eivät myöskään luista siitä karkuun.
7-vuotias teki yllätykseksi pikkusiskolle värityskirjan (mukana kiiltokuvia.)
2-vuotias on jo ihmeen taitava värittämään. Tässä on värikäs koira. On varmaan pukenut toppavaatteet päälleen, kun on niin kylmä.
Tiedättekö mikä tämä on? 2-vuotiaan kerhossa tekemä pingviini tietysti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.