Haasteellista

Muiden innokaiden skräppäiljöiden blogeista bongasin tällaisen blogitapahtuman, jossa yhden viikonlopun aikana julkaistaan erilaisia haasteita. Odotan mielenkiinnolla, ja olen mukana, jos vain suinkin ehdin.

Pipo-skräppäys

Pari kuukautta kestänyt skräppäystauko on nyt ohi! Muut mielenkiinnon kohteet, kuten uuden kameran opettelu, ovat olleet pinnalla vähän aikaa. Valokuvaushan toki tukee askarteluharrastusta sillä lailla, että kaikki ihanat valokuvat tekee mieli tallentaa jonnekin muuallekin kuin kovalevyn uumeniin. Nyt tuli tallennettua niin hauska tapahtumasarja kuvina, että oli ihan pakko tehdä siitä sarjakuvamainen skräppäys. 3-vuotiaani nappasi vahingossa pikkusiskonsa pipon ja kauhen äherryksen kanssa saa sen viimein takaisin päähän - oikein päin, mutta aivan vinksallaan.



Osallistun samalla P*skarteluhaasteeseen, jossa käskettiin olla käyttämättä kuviopaperia. Tästä tuli aika värikäs pläjäys, vaikka aloitin ihan valkoisesta paperista. Sotkin paperia akryylimaaleilla ihan reilulla kädellä. Otsikko on softiskirjaimista, mukana on myös vaatteesta napattu tagi, nappeja, kukkia, hajonneen pesukukan verkkoa ja yksivärisiä papereita.

Pst. vanhempia skräppäyksiäni löydät täältä.

Nuken vaatteita

Tässä poseeraavat Mida ja Emma uusissa kesävaatteissaan. 

Midan yllä näemme pallokuosisen mekon yhdistettynä ohuen boleron kanssa.

Emma edustaa hennon vaaleanpunaisen sävyisessä kaksiosaisessa asussa ja muumilierihatussa.

Hatun olen oikeastaan tehnyt aiemmin, mutta laitoin sen Emman päähän peittämään huonon tukkapäivän. Hameen helmassa kivana yksityiskohtana kulkee tyttökuvioinen nauha.

Aina silloin tällöin minuun iskee vastustamaton pakko tehdä nuken vaatteita. Kerran pesin kaikki nuken vaatteet, ja niitä tuli kokonainen 8 kilon koneellinen. On vaan niin kiva näpertää pientä ja saada jotain valmista saman tien. Käytän yleensä nuken vaatteisiin kierrätysmateriaaleja, niin kuin nytkin. Vaaleanpunainen kangas on mummun vanhaa lakanaa, pallo- ja pitsikankaat ovat verhojen lyhennyksestä yli jääneitä palasia.

Leppiskortti

3-vuotias askarteli kaverilleen hieno leppiskortin synttäreille.

Tämänikäisten mielestä parhaisiin askarteluihin kuluu aina paljon nappeja, piipunrassia, vilkkusilmiä ja paperikukkia.

Patalappuja leikkimökkiin

Virkkasin uuteen leikkimökkiin patalaput, ettei pikku leipureilla pala sormet.

Ohje on Himppu-mummun patalappu, lanka 7 veljestä ja koukku 3,5. Malli on kiva, mutta muilla kuin hiekkakakkuleipureilla kyllä punottaisivat sormet, jos näillä joutuisivat uunipeltejä nostelemaan, tuli nimittäin vähän reikäiset ja ohuet näistä. Pitäisikö tällä mallilla tehdä oikein reilun kokoiset patalaput, jotka voi kääntää moninkerroin, vai kenties ommella kaksi patalappua yhteen vai kokeilla pienempää koukkua?

Tässä näkyy kokonaan tämä meidän tekemä hieno hella-allas-juttu leikkimökkiin. Enemmän juttua siitä vanhassa blogissani.

Torkkupeitto isoäidin neliöistä

Muistaakseni joskus kesällä 2010 mietiskelin, mitä tekisin kaikilla jämälangoilla ja keränperillä. Päätin sitten alkaa virkata isoäidin neliöitä. Tavoitteellisena ihmisenä pelkkä lankojen käyttäminen ei minulle riittänyt, vaan päätin tehdä niistä peiton. Eikä mitään vauvanpeittoa, vaan ison torkkupeiton, jonka alla talvi-iltoina voi neuloa ja katsella telkkaria. Pian olin käyttänyt omat sopivan paksuiset jämälankani ja kinusin äidiltä lisää. Kun ne loppuivat, piti "jämälankoja" ostaa kaupastakin.

Virkkasin tilkkuja aina kun huvitti, muiden käsitöiden välillä. Tänä kesänä pääsin viimein kokoamisvaiheeseen. 150 tilkkua piti ensin järjestellä niin, ettei kovin montaa samanväristä osuisi vierekkäin.

Virkkasin neliöt yhteen ensin riveiksi ja sitten rivit yhteen. Yhdistin neliöt valkoisella langalla kiinteillä silmukoilla, niin että ruutujen välille tuli kiva kohoraita. Jokaisen neliön olin ympyröinyt valkoisella kiinteiden silmukoiden kierroksella, ja suurimmassa osassa neliöitä myös ensimmäinen kierros on valkoinen. Näin ilmeestä tuli yhtenäinen, vaikka langat ovat riemunkirjavia.

Voi sitä riemua, kun peitto oli viimein valmis! Mitoiksi tuli n. 120 cm x 190 cm, eli peiton alle mahtuu melkein koko perhe.

Peiton ympärille virkkasin ensin kierroksen kiinteitä silmukoita ja sitten tein simpukkareunuksen: yhteen silmukkaan virkataan viisi pylvästä, jätetään yksi silmukka väliin, seuraavaan yksi kiinteä silmukka, yksi silmukka väliin, taas viisi pylvästä seuraavaan jne.

Nyt vain odottelemme niitä kylmiä talvi-iltoja, että pääsemme mönkimään peiton alle lämmittelemään!

Hello world!

Näinhän se kuuluu aina aloittaa, eikö niin? Vanha blogini on täällä: piipertajat.vuodatus.net.