Paperisilppua, langanpätkiä, liimatahroja, kangastilkkuja, jauhoisia käsiä. Hyviä ideoita, huonoja toteutuksia ja päinvastoin. Piipertäjien perhe harrastaa askartelua, käsitöitä ja muuta mitä sattuu keksimään. Pää-piipertäjä on perheen äiti Paula, apulaisina kolme tyttöä (2004, 2009, 2011) ja toisinaan myös mies.
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Nytpä tahdon olla ma...
...mökin pienen laittaja!
Taloyhtiön pihalle on kasattu talkoovoimin leikkimökki. Ulkopinta kaipaa vielä maalia, mutta sisustus on jo hyvällä alulla.
Ompelin ikkunaan ja oveen valoisat kesäverhot jämäkankaista.
Arvaatteko mitä tästä syntyy? Tämä vanha palahyllystön osa on asunut vuoden ympäri meidän parvekkeellamme vailla käyttöä. Tässä hylly ei ole ihan alkuperäisessä asussaan, vaan siihen on jo kiinnitetty ovi ja kanteen sahattu reikä.
Hylly sai uuden elämän leikkimökin keittiökompleksina. Tiskialtaan, uunin, hellan ja ruokahyllyn yhdistelmä on ollut jo kovassa käytössä.
Tiskialtaana on peltiastia, jonka maalasin spraymaalilla. Alunperin siinä on tainnut olla joku joulukukka-asetelma. Altaan saa irti, niin että voi käydä hakemassa vettä tiskausleikkeihin.
Uunin kahva on vanhasta lipastosta, hellan levyt leikattu laminaatista. Kirppislöytökattilassa porisee joku herkullinen ruoka. Uunin luukku pysyy kiinni magneetin avulla.
Pienistä kokeista on mukava väännellä näitä pullonkorkkinuppeja, löysimme peräti viisi eri väristä. Koko laitokseen tarvitsi ostaa uutena ainoastaan verhovaijeria - kaikki muut osat, maalit ym. ovat kierrätys- ja ylijäämämateriaalia omista varastoista. Työnjako tässä(kin) projektissa oli sellainen, että minä ideoin ja mieheni toteutti. No, maalaushommat hoidin sentään ihan itse. Yhteistyön tulos on kyllä komea!
Hauskaa kesäkuun jatkoa ja hyviä ulkoleikki-ilmoja!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.