torstai 30. elokuuta 2012

Pihlajanmarjaroikottimia

-Puuhun on ilmestynyt jotain roikottimia, ilmoitti rakas mieheni.
Nehän ovat minun ja 3-vuotiaan tekemiä syystaideteoksia.
Maalasimme keppejä ja pujottelimme pihlajanmarjoja lankaan neulan avulla.
Sitten solmimme keppejä ja marjanauhoja yhteen ihan niin kuin itsestä tuntui kivalta.

Tämä oli tosi mukava syysaskartelu lapsen kanssa. Materiaalien kerääminen, oksien maalaaminen ja marjojen pistely olivat kaikki mukavia hommia 3-vuotiaan mielestä. Solmuilut ja teoksen kokoamisen hän sen sijaan jätti äidin puuhaksi.

Tänä vuonna pihlajanmarjoja on ainakin meidän pihalla tavallista enemmän. Myös ruusunmarjoja voisi olla mukava lisätä roikottimiin. Ja kun niihin kyllästyy, ne voi heittää kompostiin. Kätevää!


2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.