perjantai 3. toukokuuta 2013

Arvonta!!! *arvottu,voittaja Hempukka*

Eilen kun kurkkasin Bloggeriin, tilastoissa näkyi 20 001 sivun katselua! Ihan mahtava määrä käyntejä tullut tässä vajaassa vuodessa, jonka olen blogia pitänyt täällä Bloggerissa (siirsin blogini tänne viime heinäkuussa.) Sen kunniaksi pidän pienen arvonnan!
Koska tänä keväänä olen innostunut tehtailemaan kortteja (ja rakastunut Gorjuss-tyttöihin), palkinnossani on tarvikkeet muutamaan korttiin: erilaisia korttipohjia, kuviopaperia, nauhoja, Gorjuss-leikekuvia, Gorjuss 3D-pakkaus ja 3D-tarroja. Halusin koota paketin, josta sellainenkin saa tehtyä kortteja, jolla ei muita askartelutarvikkeita juuri ole. Näiden lisäksi tarvitaan vain sakset, liimaa ja vähän luovuutta!
Mukaan pääsee kommentoimalla tätä postausta 31.5. puoleen yöhön mennessä. Anonyymit muistakoot jättää jonkinlaisen nimimerkin. Tätä ylläolevaa pikkukuvaa saa jakaa blogeissa ja facebookissa, mutta se ei ole mitenkään pakollista. Muista tulla myös kesäkuun alussa katsomaan, oletko voittanut! Jos voittaja ei ilmoittaudu minulle kahdessa viikossa, arvon uudestaan.

Laitoin näin pitkän arpomisajan, koska haluan myös mainostaa Askartelutaivaan haasteita, joiden design teamissa olen: Käsityön iloa- ja Skräppäyshaastetta. Jokainen, joka osallistuu jompaan kumpaan tai molempiin näistä haasteista, saa vielä lisäarvan arvontaani! Kommentoi siis uudestaan tähän postaukseen, jos innostut osallistumaan noihin haasteisiin, ja kerro, kumpaan haasteista osallistuit sekä kuvaile vähän työtäsi, jotta tiedän, mikä on sinun.

Askartelutaivaan haasteisiin osallistuaksesi sinun tulee liittyä sinne omalla nimelläsi. Haasteet löydät etusivun oikeasta reunasta! Toukokuussa Käsityön iloa-haasteen aiheena on laukku / kassi. Itse ompelin tällaisen jättilaukun Suuri Käsityölehden 3 / 2012 ohjeella. Tänne mahtuu vaikka koko perheen pyyhkeet rantsulle mennessä! Jos ompelu ei ole vahvin lajisi, laukun tai kassin voi myös neuloa, virkata tai ostaa valmiin kassin ja tuunata sen. Hyvä äitienpäivävinkki on antaa lasten koristella kauppakassi mummulle kangastusseilla, niin kuin me teimme viime vuonna.

Skräppäyshaasteessa taas toukokuun aiheenanto on tällainen: "Tässä kuussa aiheena on vanhat valokuvat. Tutki ja pengo vanhoja kenkälaatikko kuviasi, jotka eivät jostain syytä ole päässeet albumiisi asti. Valitse sieltä itsellesi kuva, joka ei välttämättä ole niin tarkka tai "onnistunut", mutta kuvaa katsellessasi tuo se sinulle jonkin mukavan muiston mieleen. Ikuista kuva  leiskaasi ja osallistu haasteeseen." Itse kaivelin esiin muutamia hassuttelukuvia minun ja silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni, seurustelun alkuajoilta. Olimme ostaneet ensimmäisen yhteisen hankintamme, hassun keltaisen pehmolelun. Tarkkasilmäiset ehkä huomasivat, että sama Erkki kurkkaa myös käsityöhaasteen laukusta!

Jos Askartelutaivaan haasteisiin osallistuminen tuottaa päänvaivaa, minulta voi kysyä neuvoa vaikka sähköpostilla!
Reippaasti kaikki mukaan ja arpaonnea!


45 kommenttia:

  1. Askartelutaivaan haasteet ovat tuttuja, mutta just nuo kyseiset eivät ole minun taitoaluettani. :(
    Onnea sinulle sekä DT:nä olemisesta että valtavasta kävijämäärästä!
    Yksi arpalippunen.

    VastaaPoista
  2. Onnea hurjasti ja yksi arpa tännekin! :)

    VastaaPoista
  3. yksi arpa myös tänne..
    Askartelutaivaan käsityön iloa haaste onkin tuttu..en tiedä vielä osallistunko tämän kuun haasteeseen..

    VastaaPoista
  4. Osallistun arvontaan. Onnea kävijöistä

    VastaaPoista
  5. Huikea määrä kävijöitä Onnittelut siitä ;)

    VastaaPoista
  6. Osallistun arvontaan. Onnea hurjasta kävijämäärästä blogissasi!

    Ihanan laukun olet ommellut! Me innostuttiin heti eilen tekemään tyttöjen kanssa kassi, johon tytöt sai piirtää kangastusseilla. Siitä tuli tosi kiva ja se menee anopille äitienpäivälahjaksi. Kiitos ideasta!

    -Hanna

    VastaaPoista
  7. IHana palkinto joten pakko saada! :)
    *KataMaria*

    VastaaPoista
  8. Oi, mikä ihana arvonta ja mikä mieltön kävijämäärä. Ilman muuta haluan mukaan arvontaan. :D Ja onnittelut kävijämäärästä! :)

    VastaaPoista
  9. Voi ihana Erkki, minunki Erkki2 on talessa vielä. Arpa

    -Milla

    VastaaPoista
  10. Hei, kiva blogi ja kisa :)
    Osallistun myös arvontaan. Itse olen mukana DT:n hommissa AT:n skräppäyshaasteessa, saako sillä sen toisen arvan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. hankala kysymys... Päätuomari eli minä taitaa nyt päättää niin, että saadaksesi toisen arvan sinun pitää osallistua siihen Käsityön iloa-haasteeseen :) Ehkä se olisi reiluinta.

      Poista
  11. Osallistun arvontaan ja onnea.

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa. Ihana kassi!

    T. Milli V.

    VastaaPoista
  13. Minä myös Gorjuksiin hurahtanut :)
    Mukana arvonnassa!
    -Anne

    VastaaPoista
  14. Onnea kävijämäärästä :)
    Arpaonnea minulle. Ihana palkinto :)

    VastaaPoista
  15. Onnea hurjasta kävijämäärästä! Arpalippunen mulle, ja sehän on selvä että Askartelutaivaan Skräppäyshaasteeseen tulen osallistumaan! :) (kuten aiemminkin... ) Mutta huikkasempas tänne sitten uudemman kerran kun olen sen työn saanut tehtyä, ja sen sinne esillekin! :)

    VastaaPoista
  16. Aivan ihania kyl nuo Gorjukset,joten osalistun myös yhdellä arvalla :) ja onnea myös huikeasta kävijämäärästä!
    -Noora

    VastaaPoista
  17. Vastaukset
    1. Mukana arvonnassa.Onnea sinulle valtavasta blogi käynneistä.

      Poista
  18. Ihania nuo Gorjus-tytöt :) Mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  19. Olipas hauska sattuma! Pakkohan tähän on nyt Gorjuss-fanina osallistua! :)

    VastaaPoista
  20. Mukana arvonnassa! Mainostin blogissakin :)

    VastaaPoista
  21. Mukaan arvontaan ja laitanpa vielä mainoksen blogini sivupalkkiinkin :)

    VastaaPoista
  22. Mukaan arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  23. Minäkin lukijanasi mukaan arvontaasi. Onnea suuresta suosiosta.

    VastaaPoista
  24. mukana yhdellä arvalla. x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Osallistun arvontaan. mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Kauniita kortteja, askarteluja ja käsitöitä teet! Yhdellä arvalla mukaan ihanan palkinnon arvontaan!:)

    VastaaPoista
  27. Onnea kävijämäärästä.
    Mukaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  28. Onnea kävijämäärästä! Myös mukana arvonnassa. Mainostin blogini sivupalkissa kivaa palkintoasi!

    VastaaPoista
  29. Mukaan arvontaan, yhdellä arvalla tavoittelen kivaa palkintoa:)

    VastaaPoista
  30. Ihana palkinto! Olen ihastunut noihin tyttösiin mutta en itse omista yhtään. Mukana yhdellä arvalla!
    -Shiva-
    suddenconnection@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Olen itsekin ihastunut Gorjuss-tyttöihin ja jotain jo ostanutkin. Innoissani arvonnassa mukana:).

    T:Tintti

    VastaaPoista
  32. Gorjussit ovat ihastuttavia! Mukana yhdellä arvalla.
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Ne ovat kyllä tosi söpöjä, ymmärrän miksi tykkäät! :) Yhdellä arvalla mukana.

    daphlanie@yahoo.com

    VastaaPoista
  34. Mukana toisella arvalla; Osallisuin tähän vetämääsi Skräppäyshaasteeseen työllä "sisarukset"... Missä siis me kaikki kolme sisarusta poseerataan kameralle, lähes 30-vuotta sitten! uskomatonta mihin se aika häviääkään... :)

    VastaaPoista
  35. Osallistun arvontaan, kiitos ja onnittelut kävijämäärästä! Ja kurkkaan myös nuo Askarelutaivaan haasteet, joita en tuntenut ennestään. Kiitos vinkistä!Jos en nyt ehdi mukaan niin ensi kuussa kenties!

    VastaaPoista
  36. Mukana kahdella arvalla, osallistuin käsityön iloa haasteeseen kahdella raidallisella (samanlaisella) kassilla :)

    VastaaPoista
  37. Tämäki osallistuis arvontaan. Ja osallistuis myös askartelutaivaan haasteisiin kos joskus ehtisi :-D

    VastaaPoista
  38. Osallistun arvontaan.

    -Leena

    VastaaPoista
  39. Arvonnassa mukana.
    -Maisuli

    VastaaPoista
  40. Osallistun arvontaan. Mukava blogi :)

    -Mimmu

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.