tiistai 14. toukokuuta 2013

Luovuuden puuskia

Tiedettekös, tuntuu kuin en olisi ikuisuuksiin päivittänyt blogiani, kun siitä on peräti kolme päivää! Tälle kuulle on tullut jo 12 postausta ja nyt on vasta 14. päivä. I'm on fire! Eilen esimerkiksi tein kuusi korttia. Muitakin piiperryksiä on valmiina ja kuvattuna. Ilmeisesti minulla on nyt liikaa aikaa, kun nuorin tyttäreni on kasvanut jo vähän isommaksi (hän on nyt jo 1 v 8 kk), eikä vaadi jatkuvaa huomiota. Myös talven ajan kuormittaneet opiskelut avoimessa yliopistossa ovat ohi tältä erää! Täytyy nauttia tästä luovasta ajasta, sillä syksyllä palailen töihin hoitovapaan jälkeen ja askarteluaika voi olla sitten kortilla (heh, tahaton sanaleikki tuli.)
Askartelutaivaan korttihaasteessa #19 aiheena on vintage. Nuorimmainen kävi tussin kanssa tämän kortin kimppuun, joten jouduin paikkailemaan tilannetta ruskealla musteella ja taktisesti asetellulla narulla. Nyt ne näyttävät kuuluvan korttiin, vai mitä? Minulla on kirpparilta ostettu kirja askartelukäyttöä varten, jonka välistä löysin mainoksen tuosta kirjasta "Saarronmurtaja." Leikkasin komean kuvan korttiin, josta tulikin täydellinen jollekulle merihenkiselle kirjojen ystävälle.
Toivomushaasteessa taas aiheena oli helistinkortti. Ihana uusi Lily of the Valleyn keijuleima pääsi tähän korttiin, jonka saa keskimmäinen kohta syntymäpäivänään.
Tämä enkelileima taas on Inkadinkadoon. Taustapaperin olen tehnyt suolatekniikalla, jonka opin Emmon ja Riikan Suuressa Seikkailussa.
Tein samaan tyyliin vihertävän kortin fantasiahaasteeseen, jossa piti käyttää värejä, joita välttelee. Teen mielestäni aika monenvärisiä kortteja, mutta jostain syystä vihreät paperit meinaavat kulua kovin hitaasti.

Kaikki nämä kivat haasteet löydät siis Askartelutaivaasta, jota koetan kovasti mainostaa, että saataisiin lisää osallistujia niihin haasteisiin, joiden DT:ssä olen. Osallistumalla Skräppäys- tai Käsityön iloa haasteeseen saat myös lisäarvan arvontaani! Kipin kapin mukaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.