Viime talvella aloitin kunnianhimoisen projektin, päätin neuloa itselleni ylipolvensukat. Malliksi valitsin haasteelliset Argylesukat (Suuri Käsityö 3/2012) ja langaksi Viking Vilman, jota saa ihanissa kirkkaisssa väreissä. Alkuinnostuksen jälkeen sukkaprojekti eteni aika hitaasti, ja tein välissä jos jonkinlaista muuta projektia. Pakotin kuitenkin aina itseni palaamaan näihin sukkiin.
Sain sukat viimein valmiiksi joskus toukokuussa. Siinä vaiheessa olin niin kyllästynyt koko sukkiin, että hautasin ne neulekorin pohjalle odottamaan parempia aikoja. Paremmat ajat koittivat siis nyt syyskuussa, kun pengoin sukat esiin ja höyrytin ne.
Intarsiatekniikkaahan on hyvä harjoitella tällaisiin puolen metrin mittaisiin varsiin. Onneksi muhkurat ja venähtäneet silmukat vähän tasoittuivat höyryttäessä.
Keväällä neulomisen loppuvaiheessa huomasin, että eiväthän nämä sovi muhkeiden pohkeideni päälle ei sitten millään. Onneksi varret oli neulottu tasona, ja väliin oli helppo lisätä tuollainen kiila tuomaan lisätilavuutta.
Like a glove! Kyllä nyt kelpaa! Nämä sopisivat syyskäyttöön leggisien ja hameen kanssa. 3-vuotias ilmoitti haluavansa itselle samanlaiset, mutta pienemmät. Ehkä ensi elämässä sitten.
WWWAUTSI
VastaaPoistaVoi jehna mikä homma! Hattua nostan, oikein korkealle. Ihmetytti ensin, kun luin otsikon 'agryylisukat' ja jäin miettimään sitä :-D Opettelen lukemaan, kyllä vaan.
VastaaPoista