sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Enkeleitä ja perhosia


Minä se osallistun ahkerasti näihin askarteluhaasteisiin, vaikken ikinä voitakaan mitään arvonnoissa. No, yhdesti olen voittanut, joskus viime kesänä. Mutta jostainhan se pitää inspiraatiota repiä, eikö niin? Tällä kertaa Inspiksessä haastettiin skräppäämään itse värjätylle taustalle. Se onkin kivaa, olen maalaillut taustoja aiemminkin, tässä muutama niistä.



Käppyrälle kuivuneen kartongin kuvaaminen oli hieman haasteellista, mutta eiköhän tämäkin sivu albumissa suoristu. Maalasin kartongin itse sekoitetulla violetilla. Päälle suihkuttelin kimallesuihketta ja tuputtelin verkon läpi punaista maalia. Yleisvaikutelma oli sellainen, kuin joku olisi teurastettu paperin päälle. (Huomasin muuten, että Paperiliittimen Riikalla oli ollut samanlainen, tai siis samanvärinen ongelma oman leiskansa kanssa.) Verkkokuviokaan ei kauheasti näkynyt. Leimasin sitten vielä kaiken päälle perhosia, tekstiä ja kiemuroita akryylimaalilla.



Valitsin taustan värit erästä toista valokuvaa varten, mutta sitten yhden kirjan välistä löytyi tämä kuva pikku-Paulasta. Taustapaperi ja kuva katselivat toisiaan pöydän kulmalla niin kauan, että pakko oli heidät saattaa yhteen.



Enkelit ja papereiden ressatut reunat toivat vähän vintage-tunnelmaa.



Leimasin lisää perhosia kuviopaperille, leikkasin irti ja kiinnitin kohotarroilla. Kuvan sivussa lukee "Dream, Fly," tämä oli tällaista terapiaskräppäystä itselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.