Ostin messuilta puoli metriä kivaa raitatrikoota ja kaivoin pitkästä aikaa perintösaumurin ja ompelukoneen esiin. Tätä ennen olin ahkerasti googlettanut, miten ommellaan pipoja.
Sehän olikin ihanan helppoa! Juuri sopiva ompeluskäsityö minulle, joka olen laiska harsimaan, silittämään, mittailemaan ja nuppineulaamaan. Päitäkin on tässä perheessä joka koossa, niin että voi tehdä ensin yhden pipon ja sovittaa sitten, kenen päähän se mahtuu. Toisten pipot syntyvät helposti vähän pienentämällä ja suurentamalla alkuperäistä mallia. Huristelin myös kolmesta kulahtaneesta/kestolikaisesta trikoopaidasta pipon per paita.
Pienimmäinen sai korvapipon.
Vanhin takkutukka sai neliöpipon ja kierrätyskankaisen löpöpipon. Keskimmäiselle sattui tulemaan peräti kolme pipoa: perinteinen pyöreä, löpöpipo ja neliöpipo.
Itselleni tein vanhasta lempipaidasta lerputtavan neliöpipon.
Ja jämätilkkuja piti tietysti käyttää minipipoihin. Kultakutri näyttää violetissa pipossaan vähän hopparilta. Nallukan korviakaan ei enää palele. Katariina-nuken piposta oli tulossa korville menevä versio perheen pienimmälle, mutta kävi vähän niin kuin hiirelle kissan räätälinä - piti purkaa ja leikata ja hups - ei tullut vauvan pipoa, tuli nuken pipo. Pipotehdas on nyt hiljentynyt kankaiden puutteen takia, mutta positiivisin miettein odotamme, että ehkä pieninkin joskus saa oman korvaläppäpiponsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.