Kun ahkerasti luet melkein-päivittäiset joulukalenteri- ja DD-löpinäni, tai kelaat sujuvasti ohi, pääset ihailemaan kuvia lasten jouluaskarteluista. Laitoin näin ovelasti alkuun postauksen sisällön, koska monet lukijat ja linkit näyttävät vain blogipostauksen ensimmäisen lauseen.
Luukun 11 sain taitavalta käsityöihmiseltä, kaveriltani Hannalta. Ihana pussukka retrokankaasta, hauskat napit (näistä tulisi hienot korvikset) ja tarroja (kuvassa jo liimattuna 3-vuotiaan tarravihkoon.) Kiitos Hanna!December Dailyyn tulostin tällä kertaa joululaulusoittolistamme Spotifysta. Pitäähän sekin tallentaa, että lapset voivat sitten etsiä lapsuutensa joululaulusuosikit jostain palvelusta, joka sitten tulevaisuudessa on in. Tai ehkä he haluavat retroilla cd-levyjen tai mp3-soittimien kanssa, ken tietää.
10. luukkua en saanut ollenkaan, mutta tässä sen sijaan kuva mahtavan runsaasta askartelupaketista, jonka voitin Minä ja tekemiseni -blogin arvonnasta. Paketissa oli mukana vaikka ja mitä, aina vain kaivelimme esiin uusia ihanuuksia lasten kanssa. Noista päistä taidamme tehdä tonttuja, katsokaapa miten hienoja Kirsi itse tekee. Kiitos vielä kerran tästä upeasta paketista!
Blogiini on googletettu ahkerasti hakusanoilla "jouluaskartelua lasten kanssa." Sieltähän löytyy viime vuodelta esimerkiksi tämä postaus. Laitan tähän vielä muutaman kuvan helpoista jouluaskarteluista. Tässä piparkakkumuotilla piirrettyjä sydämiä huovasta, kiiltokuvia ja kimalletta, kiva koriste vaikka ikkunaan.
Esikoinen askarteli tikkutontun, jonka voi tökätä Saint Paulioita jouluistamaan.
BlingBling-kuusia voi liimailla kasaan pienenkin lapsen kanssa, tarvitaan vain vihreää huopaa, nauhaa ja sekalaisia helmiä.Ja kun nyt BlingBlingistä puhuttiin, niin tätä esikoisen tekemää kranssia ei kyllä kimalluksessa voiteta. Pohjana on aaltopahvisydän, jonka päälle on liimattu huovutusvillaaa ja Paljon Kimaltavia Koristeita.
Hirvet eivät liene kovin jouluisia, mutta minusta tämä 3-vuotiaan kerhossa tekemä teos oli muuten vaan hauska.
Esikoinen teki viime vuonna koulussa tämän karvaparran, pohjana on pullo ja päällä varmaan paperimassaa. Aika vekkuli kaveri!
Paljon ihania juttuja. Mutta tuo karvaparta vei sydämeni :)
VastaaPoistaOnpa hienoja koristeita! Lasten tekemiä juttuja on aina niin kiva katsella:)
VastaaPoistaMeillä joululaatikot pursuilee, kun joka vuosi syntyy uusia koristeita :D
PoistaKiitos kauniista sanoista! Tuo "karvaparta" on aivan ihana :).. kyllä lasten tekemät jutut ovat parhaita.. niissä on "se jokin" .. Lapset tykkäävät väreistä ja kimalluksesta ja käyttävät niitä ja se on ihailtavaa!!
VastaaPoistaAivan niin, ihan turha yrittää jotain maanläheisiä värejä tai vaaleita sävyjä tuputtaa, värejä ne lapset tahtovat!
Poista