maanantai 23. joulukuuta 2013

Uusi lelu, Silhouette Portrait

 Esittelenpä nyt uuden leluni, jonka ostin itselleni aikaiseksi joululahjaksi. Jo jonkin aikaa olen haaveillut joko stanssauslaitteesta, kuten BigShot tai sitten elektronisesta leikkurista. Ankaran pohdinnan jälkeen päädyin tähän elektroniseen leikkuriin nimeltä Silhouette Portrait. Järkeilin, että vaikka Portrait maksaa enemmän kuin Bigshot, niin sen käyttökustannukset ovat pienemmät. Stanssit BigShottiin maksavat n. 20 €/kpl. Muodot Portraittiin taas maksavat  yleensä 0,79 €/kpl ja niitä voi skaalata tarvitsemaansa kokoon. Lisäksi muotoja voi tehdä itse.

 Portrait on on suositumman leikkurin, Silhouette Cameon, pikkusisko. Se on pienempi ja siksi sopivampi meidän kotitoimistoomme portaiden alle. Nytkin se joutuu nököttämään tulostin-skanneri-monitoimilaitteen päällä, ja väistyy siitä lattialle, jos skanneria tarvitaan. Cameoon mahtuisi kokonainen skräppäyskartonki, mutta Portrait syö korkeintaan A4 tai Letter kokoista tavaraa. Kompakti koko ja pienempi hinta voitti tällä kertaa suuremman leikkauslevyyden, enkä ainakaan vielä ole katunut.

 Silhouette-kaupasta löytyy muotoja joka lähtöön. Esimerkiksi tämä suloinen poro oli ihan pakko ostaa joulukortteja varten.
 Koneella voi kuitenkin leikata myös ihan mitä tahansa tulostettuja kuvia, joten rahaa ei tarvita ollenkaan, jos haalii ilmaisia digimuotoja tai taiteilee niitä itse. Tämä sorkkaeläin on Anskin viimevuotisesta digisetistä.

9-vuotias teki liukuhihnatyönä parikymmentä pikku joulukorttia luokkakavereilleen - Portraitilla leikattuja muotoja liimattuna tai kohotarroilla kiinnitettynä korttipohjille.

4-vuotias teki näin hienoja kortteja samaan tyyliin.

Ja 2-vuotiaskin osasi askarrella nämä joulukortit.

 Latasin jostain ilmaisen joulupukkipaperinuken, tulostin sen, ja leikkasin tietysti Portraitilla. Leikkuri pitää hauskaa ruksutusta ja piippausta leikkaushommissaan, kuulostaa ihan R2D2-robotilta.

Tämäkin Winx-keiju olisi tosi ärsyttävä leikata saksilla, mutta Portrait ruksuttaa sen hetkessä irti paperista! En ole vielä kokeillut kovin monia materiaaleja, mutta hyvin näyttää leikkautuvan ainakin kartonki, tulostuspaperi ja valokuvauspaperi. Kangastakin pitäisi pystyä leikkaamaan, mutta siihen suhtaudun hienoisella epäilyksellä... Leikkausmaton liimapinta on jo nyt sen verran menettänyt tahmeuttaan, että kangas ei ehkä pysyisi kovin hyvin paikoillaan. Seuraavaksi pitänee ostaa leimalisäosa, jolla voi tehdä omia leimasimia!

Silhouette-kaupassa on myös joka viikko ilmainen muoto, tällä viikolla se oli tämä joulukylä. Tulostin sen minikokoisena ikkunalautaa koristamaan. Silhouette teki myös taitokset puolestani katkoviivoilla, itse tarvitsi vain liimata kylä kokoon!

Olen ihan ihastuksissani uuteen leluuni - näitä Silhouette-askarteluja tulette ehkä näkemään yhden jos toisenkin tässä lähiaikoina. Edellisen postauksen joulukortin muodotkin on tietysti leikattu Portraitilla. Seuraavaksi Me Piipertäjät rauhoitumme joulunviettoon. Oikein ihanaa joulunaikaa kaikille vakkarilukijoille, satunnaisille selailijoille ja tänne sattumalta eksyville!

13 kommenttia:

  1. Waude mikä laite! Ihanaa Joulua sinulle ja perheellesi ja kiitos kuluneesta vuodesta!

    VastaaPoista
  2. Vau, sepäs hieno peli. Hyvää ja rauhallista Joulua!!

    VastaaPoista
  3. Wautsi miten upea. Ihanaa Joulunaikaa Sinulle.

    VastaaPoista
  4. Onnea uudesta askartelukumppanista :D Itseltäni löytyy cameo ja olen aivan ihastuksissani siitä edelleen, yli vuoden käytön jälkeen. Enkä vielä edes osaa käyttää siitä kaikkia hienouksia.
    Kangasta pitäisi pystyä leikkaamaan, kun on "interface"-materiaali kiinnitettynä siihen ja oma terä kankaalle. Tämä on mulla ostoslistalla seuraavaksi. Heti leimamateriaalin jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, hyvä tietää! Tämä on kyllä monipuolinen laite ja opeteltavaa riittää!

      Poista
  5. Vitsit kun houkuttaisi tuo laite ja tuo pienempi versio olisi kyllä varmaan meikänkin käyttöön just sopiva! Ei nimittäin olisi kyllä yhtään tilaa isommille laitteille. Hyvälle näyttää tuo porokin leikattuna. Mua just houkuttaisi se, että pääsisi ite tekemään omia muotoja mitä leikellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja valmiiden jpg-kuvioiden leikkaaminen on tosi helppoa silhouetella. Katselin pari videota youtubesta, kokeilin itse, ja hyvinhän se onnistui :)

      Poista
  6. Hieno vehje. Kuinka paksua materiaalia tuolla pystyy leikkaamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti sellaista chipboard-pahvia pystyisi vielä leikkamaan, mutta en ole kokeillut kuin sellaista muropaketin paksuista pahvia korkeintaan.

      Poista
  7. Hei ja kiitos sinulle. Tutustuin sivustosi johdattelemana Silhouette-laitteeseen. Olet varmaankin käyttänyt Silhouetten online storea? Ladataanko kuviot koneelle ennen käyttöä? Miten paljon ne keskimäärin vievät muistitilaa? Oletko kokenut Silhouetin oman ohjelmiston käytön vaikeana?

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.