torstai 3. huhtikuuta 2014

Palapelimonsteri

Maanantaina vietin mukavan aamupäivän skräppäyksen parissa. Olen parin ystävän kanssa pitänyt "kässäkerhoa", kokoonnumme toisillemme kylään neuleiden kanssa ja juttelemme mukavia. Tällä kertaa kässäkerhossa siis skräppäiltiin. Kaverit eivät olleet ennen skräppäystä kokeilleet, mutta saivat aikaan ihanat leiskat! Taisi päästä skräppäyskärpänen puraisemaan, ja mukava harrastushan tämä onkin.

Itse olin tulostanut pari kännykällä otettua kuvaa mustavalkoisina, mielessä Skräppihetket-haaste, jossa sellaista haastettiin käyttämään. Skräppihetket-haaste on nyt ilmoilla viimeistä kertaa, joten pakkohan se on osallistua pitkästä aikaa.

Aiheenani tällä kertaa oli kuopuksen palapeli-innostus. Hän on taitava ja innokas palapelin kokoaja, ja teki joulukuussa ensimmäistä kertaa ihan itse 60-palaisen pelin, vaikka oli vasta 2 vuotta ja 4 kuukautta. Käytin taustaan yhden vauvojen 3-palaisen palapelin, jonka tuunasin gessolla ja misteillä.



8 kommenttia:

  1. Hieno leiska, ihanasti sopii vihreän eri sävyt mustavalkoisten kuvien kanssa, ja mainio idea nuo isot palapelin palat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä jäi muutama jättipalapelin palanen, mitähän niistä keksisi?

      Poista
  2. Upea skräppäys! Kivaa tuommoinen porukalla taiteilu! Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kivannäköiset palapelin palat! Upea leiska. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauskaa joskus kierrättää turhaa romua askarteluun :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.