perjantai 31. lokakuuta 2014

Pikku Myy

Tämän vuoden Suuri Käsityölehdissä on julkaistu muumineuleiden ohjeita 90-luvulta. Malleja on toki vähän muokattu nykyaikaisempaan suuntaan, veikkaan niiden olleen aika leveitä ja lyhyitä ysärityyliin. Muumifanin piti toki neuloa perheen pienemmille muumifaneille puserot. Tai no, yksi on vasta valmis. 3-vuotias sai tämän pikku Myy-paidan koossa 104 cm. Niiskuneitipusero odottaa vielä lankoina päästäkseen joskus 5-vuotiaan päälle.

 Nykyaikaistuksesta huolimatta malli on aika leveä ja olkapäät roikkuvat alhaalla. Olalle tuli nappilista, joka on kyllä vain koristeena, sillä muksun kupoli mahtuu hyvin pääaukosta ilman nappien aukaisuakin.

Ohjeessa pikku Myyn ympärille oli vielä kirjottu langalla ötököitä, mutta jätin ne nyt pois. 3-vuotiaani ei ole mikään ötökkäfani, toisin kuin isosiskonsa. Ja lisäksi kirjominen on yksi käsityön laji, jossa en ole oikein hyvä. Lapsen palaute puserosta oli lähinnä luokkaa: "Miksi sillä on tuon värinen naama?" ja "Miksei sillä ole oranssi tukka?" Vastaus näihin löytyy langan värikartasta, jossa ei nyt tuon parempia sävyjä ollut. Vaate kelpuutettiin kuitenkin käyttöön keltaisen pohjavärin takia (se on tytön lempiväri.)

Jos pikku Myy paidan neulominen houkuttaa, ohje löytyy Suuri Käsityölehden numerosta 4/2014. Lankana on Novita Miami.

1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.