perjantai 24. elokuuta 2012

Roskista rakkaudella

Esittelen taas lisää roskapäiväkirjaani. Aiemmat junk journal -postaukseni löydät täältä ja täältä.


Tähän aukeamaan olen käyttänyt lehdistä leikattuja kuvia ja tekstejä sekä akryylimaaleja. Haukotteleva neitokainen on luukku, jonka alla on jotain miehelleni omistettua.


 Viivi ja Wagner ovat kuuluneet suosikkeihini jo teini-ikäisestä asti.


Vasemmalla kollaasia lehdistä leikatuista kuvista ja teksteistä, jugurttipurkin kannesta sekä paperisilpusta. Taskusta kurkistaa kuopuksen kuva, joka on jäänyt yli jostain skräppäysprojektista. Oikealle puolelle teippailin kahden vanhemman lapsen passikuvia. Niissä on hyyyvin vakavat ilmeet, jopa vähän pelokkaat.


Tällä aukeamalla olen päässyt vauhtiin roskien kanssa. Jopa käytetty teepussi piti liimata mukaan. Taskusta pilkistää esikoisen minulle tekemä koru.


Vasemmalla on muumipostikortti, joka on ollut meillä pitkään seinälläkin. Tykkään muumeista tosi paljon, varsinkin noista vanhoista Tove Janssonin piirtämistä. Oikealla on äitienpäiväsivu: sain lahjaksi vaaleanpunaiset Reino-tossut, joista tuo tagi on irrotettu. Paketissa koristeena oli tuo esikoisen värittämä leimakuva ja kukka. Taustalla on jotain paperisilppua. Äitienpäiväkorttikin kurkistaa jostain taskusta.


Olen pyrkinyt tekemään tähän roskapäiväkirjaan sivuja vain kivoista aiheista, jotka antavat minulle voimaa. Väliin on kuitenkin eksynyt pieni ruikutus oman ajan puutteesta, kun lapset ovat pieniä. Täydellisten naisten lainaus on ulkomuistista kirjoitettu, en mene vannomaan sanoiko se Lynette ihan tarkalleen noin.


 Tämän Tommy Tabermanin runon tulostin joskus yhdestä blogista. Taustalla on siskoni marmoroimaa paperia.


Tämä sivu jatkaa äitiysteemaa. Toivottavasti kukaan ei pahastu ikonikuvan sotkemisesta. Ei ole tarkoitus rienata, vaan tavallaan tehdä äidistä ja lapsesta anonyymit ja tunnistamattomat.


Äitienpäivän aikaan lehdissä oli paljon äitijuttuja leikattavaksi.


Äidit ovat kuin nappeja, ne pitävät kaiken yhdessä.

Oletko sinä tehnyt jotain vastaavaa? Laita ihmeessä linkki kommenttilootaan. Muutkin kommentit otan ilolla vastaan!

6 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.