torstai 29. marraskuuta 2012

Haisuli amigurami

Lähetin ystävälleni paketin ja halusin laittaa mukaan jotain pientä hänen pojalleen, joka on kummipoikani. Napero tykkää muumeista ja Haisulista, joten päätin virkata hänelle tämän pörröisen heppulin, kun karvalankaakin oli jäänyt sopivasti siililapasista.

Haisulin ohje

tarvikkeet:
Ruskeaa karvalankaa, esimerkiksi Funny
Ruskeaa paksua lankaa, esimerkiksi Novitan Hanko
Pätkä valkoista paksua lankaa silmiin
Vähäsen punaista lankaa nenään
Ohutta ruskeaa lankaa viimeistelyyn
Virkkuukoukku n. kokoa 4,5

Vartalo: virkkaa karvalangalla ketjusilmukoita n. 14 cm, yhdistä piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan, niin että sinulla on lenkki. Virkkaa lenkiin kiinteitä silmukoita, kunnes kappaleen korkeus on n. 9 cm ja päätä lanka vetämällä silmukan läpi. Nyt pitäisi siis olla kädessä karvainen "putki." Tässä vaiheessa kannattaa kurkata sinne kappaleen sisälle, josko nurjalla puolella näkyisi enemmän karvoja kuin oikealla. Näin kävi minulle, ja käänsin sitten putkilon toisin päin.

Sarvet: virkkaa paksulla ruskealla langalla 10 ketjusilmukkaa, päätä lanka. Tee solmu ketjun päähän. Tee toinenkin sarvi.

Kädet: virkkaa paksulla ruskealla langalla 9 ketjusilmukkaa. Tee kolmanteen silmukkaan koukusta laskettuna kiinteä silmukka, samaten seuraavaan eli neljänteen. Yhdistä piilosilmukalla samaan silmukkaan ja päätä lanka. Tee toinen käsi samalla tavalla.

Jalat: Virkkaa paksulla ruskealla langalla 8 ketjusilmukkaa. Tee neljänteen silmukkaan koukusta laskettuna pylväs, samoin tee pylväs seuraavaan eli viidenteen silmukkaan. Päättele lanka ja tee toinen jalka.

Nenä: virkkaa kaksi ketjusilmukkaa. Käänny ja virkkaa ensimmäiseen ketjusilmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Yksi ketjusilmukka ja käännnös, Tee molempiin kiinteisiin silmukoihin kaksi kiinteää silmukkaa = 4 s. Yksi ketjusilmukka ja käännös. Tee jokaiseen kiinteään silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa = 8 s. Päätä lanka.
(Minulla osui käteen aika ohutta punaista lankaa, paksummalla voisi jättää viimeisen kierroksen pois.)

Silmät: virkkaa paksulla valkoisella langalla kaksi ketjusilmukkaa. Virkkaa ensimmäiseen ketjusilmukkaan neljä kiinteää silmukkaa. Päätä lanka. Ompele ohuella ruskealla langalla pupilli keskelle silmää. Tee toinen silmä samalla tavalla.

Viimeistely: Ompele haisulille suu ohuella ruskella langalla. Ompele silmät ja nenä paikoilleen. Ompele kädet sivuille. Ompele vartalon yläreuna kiinni ja kiinnitä samalla sarvet. Täytä vanulla ja ompele alareuna kiinni, kiinnitä samalla jalat.
Ja ei muuta kuin leikkimään!

Jos innostut virkkaamaan Haisulin, laita ihmeessä minulle linkki tai kuva!

6 kommenttia:

  1. Ihana haisuli onkin syntynyt!
    Olen ollut Mussukoiden luona etelässä ja tänne onkin sillä aikaa tullut monenmoista ihanaa, mm. suloisia ja hauskoja joulukortteja.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Haisulin persoonallisuus iskee läpi :D

      Poista