maanantai 25. marraskuuta 2013

Yksi leimasinsetti, viisi eri joulukorttityyliä

Joskus pari vuotta sitten selaillessani askartelublogeja, päätin, että tuohon leimailuhommaan en sitten ainakaan hurahda. Minusta se tuntui jotenkin välineurheilulta ja kalliilta puuhalta, kun pitää hommata kymmeniä leimasimia, musteet joka tarkoitukseen, kalliit väritysvälineet, akryylipalikat, embossausjauheet, kuumailmapuhaltimet ja mitä kaikkea vielä. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Omistan jo kaikkea muuta tuosta listastani, paitsi kuumailmapuhaltimen. Lohduttaudun sillä, että kaikki harrastukset maksavat.

Pyrin kuitenkin askarteluhankinnoissani siihen, että ne olisivat mahdollisimman monikäyttöisiä ja/tai sellaisia, joista tykkään erityisen paljon. Tai tosi halpoja. Tällä kertaa löysin Tiimarin konkurssialesta leimasinsetin, joka täytti kaikki nuo kriteerit. Setissä on kaksi erilaista poroa (tai jotain sorkkaeläintä), "Joulurauhaa"-teksti, erilaisia kiemuroita ja pari pientä tähtileimaa. Kiemurat sopivat mielestäni erinomaisesti sarviksi noille poroille. Valkoiselle taustalle leimattu musta poro näyttää kivalta värikkäällä taustalla.

Mutta kyllä se sopii hienosti myös mustalle taustalle! Koristeena on vain pari timanttia ja lumihiutale Heidin korttipajasta.
Toiseen mustavalkoiseen korttiin lisäsin taivaalle tuikkimaan enemmän tähtiä ja koristin sorkkaeläimen sarvet pikku timanteilla.
 Seuraavaksi innostuin kokeilemaan gessolla leimaamista Addicted to Technics-haasteen innoittamana. Osallistun tällä ylläolevalla kortilla kyseiseen haasteeseen.

 Gesson kuivuttua suhuuttelin päälle paria eriväristä mistiä. Lopputulos muistuttaa jotenkin lumista Lapin maisemaa revontulien värjäämine taivaineen.

 Aivan toisenlaista tunnelmaa saa leimaamalla kuvan ruskealla musteella kraftin värisille kartongille. Käytin tähän muistaakseni muropaketin kääntöpuolta.

 Näihin kortteihin sopivat taustaksi maanläheiset sävyt ja erilaiset vintagepaperit. Koristeena on taas timantteja ja kimaltavasta paperista leikkurilla napsuteltuja lumihiutaleita.

Viides tyyli syntyy embossaamalla: leimaamalla kuva vesileimamusteella ja ripottelemalla päälle kohopulveria eli embossausjauhetta. Ennen lämmitin kohojauheen silitysraudalla, mutta sain vinkin käyttää hommaan leivänpaahdinta. Hyvin toimii! Tosin ehkä hommaan vielä sen kuumailmapuhaltimenkin, tarvitsisin sitä muuhunkin askarteluhommiin. Valkoisella embossatun kuvan päälle maalasin sinisellä vesivärillä. Väri ei tartu embossattuun osaan paperia, joten poro piirtyy sieltä kivasti esiin.

Vieläkään en ole kyllästynyt poroleimasimiini, ja leimailutekniikoitakin riittää vielä kokeiltavaksi! Kiva tulos voisi syntyä esimerkiksi erivärisillä musteilla, erivärisillä embossausjauheilla, vesiväreillä leimaamalla tai värikkäälle paperille mustalla musteella leimattuna. Sitten voisi tietysti hankkia pesun kestävän musteen ja tehdä joulupussukoita itse leimatusta kankaasta, tai leimata poron kartongille ja leikata irti ääriviivoja myöten. Tai entäpä jos leimaisi liimamusteella ja tekisi kimalleporoja? Leimailu on monipuolinen laji!

6 kommenttia:

  1. Aivan super ihania porokortteja ihan jokainen! Ja nuo kiemurat ei tosiaan voisi upeammin sarviksi sopia. :)

    Tiedätkö, minäkin olin tuon aivan saman asian joskus päättänyt.. siis noista leimasimista yms. No, nythän niitä sitten tosiaan tietenkin löytyy enemmän kuin laki sallii.. kuumailmapuhallin mukaan lukien. :D Eihän sitä voinut ostamatta jättää, kun edullisesti semmoisen hyvän vähän käytetyn sai! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että en ole ainut leimaamiskäännynnäinen. Hurahtaminen on kivaa :)

      Poista
  2. Ihania kortteja kaikki :) Noissa haaste korteissa on ihanan herkkä värimaailma ja hyvin olet suihkeilla saanut aikaiseksi sellaisen revontulimaisen tunnelman.

    Mä kanssa joskus noin 8 vuotta sitten mietin että kyllä jotkut aikuiset on tärähtäneitä kun viittivät vouhottaa joiden lapsille tarkoitettujen leimasinten perään ja vielä värittää niitä...no nyt ollut monta vuotta itse se ketä maallikot katsovat säälien kun selitän että harrastan kortteilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hih, askartelu ei ole kovin katu-uskottava harrastus :D

      Poista
  3. Aivan mahtavasti onnistui gessolla maalailu ja taustasta tuli ihan sadunomainen!

    VastaaPoista