keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Teille kahdelle

Tässä on kortti tädilleni ja hänen miehelleen, joilla aviovuosia tulee täyteen jo 40 ensi kuussa. He eivät siis ole vielä saaneet tätä korttia, mutta tuskin tänne blogiin eksyvät vakoilemaan. Käytin kukkia symboloimaan jälkikasvua: heillä on 3 lasta ja 8 lastenlasta, eli isot kukat ovat lapsia ja pienet kukat lapsenlapsia. Kortin sisälle mahtui liuta vanhoja valokuvia pariskunnasta ja vielä itsekirjoittamani loru. Äiti nimittäin "tilasi" minulta tämän kortin, ja pyysi, että siinä voisi näkyä parin yhteiset harrastukset: pyöräily, halon hakkuu ja saunominen, sekä tietysti lapset ja lapsenlapset. En saanut mitenkään muuten harrastuksia mukaan kuin alkamalla runoilijaksi. Tässä hengentuotteeni viimeinen säkeistö:

Yhteisenä huvina on
heillä pyöräretket,
halonhakkuuhommissa
voi käyttää loput hetket.
Eiköhän nuo halot riitä
ainakin ensi kesään,
vaikka joka ilta
pannaan tuli saunan pesään.

Muitapa en viitsikään julkaista, kun niissä on henkilökohtaisempia juttuja.

Sain Seikulta tämän tunnustuksen, kiitos kiitos kiitos Seikku! Olen saanut tämän aiemminkin, joten en voi jakaa eteenpäin.

Jos kuitenkin etsitte uusia kivoja blogeja, niin käykääpä katsomassa nämä neljä, jotka ovat jo ehtineet kanssani ATC-vaihtoon, vaikken ole vielä montaa ATC-korttia tehnytkään:
Inspiration
Enkulin käsityöt
Kristallihelmi
Paperihelmi

6 kommenttia:

  1. Kiitos ihana! Ja kiitos hauskasta onnittelu- kommentistasi. Sait hymyilemään heti aamusesta. :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Paula! Tänään tulivat UPEAT korttisi! Kiitos niistä! On kivaa tehdä vaihtoa kanssasi. Toivottavasti on tulleet minunkin korttini perille. Lähetin ne maanantaina sulle ;) Niin ja kaunis tuo tekemäsi onnittelukortti ja ihana runo myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaihdosta! Aivan upeita kortteja tupsahti postitse!

      Poista
  3. Laita vaan osoitteesi meilillä, niin saan suoraan kopsattua sen siitä sitten kuoren lähettäjälle. Osan osoite on jo, mutta kaikilta kun tulee meilillä, niin ei tule sitten sekaannuksia. Kasaan kaikki samaan kansioon ja sitten toimittelen ne siitä eteenpäin. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.