maanantai 12. elokuuta 2013

ATC- ja voimakortteja

Olen tehnyt viime viikolla tosi paljon ATC-kortin kokoisia kortteja, mutta vain osa niistä tulee vaihdettaviksi. Osan olen tehnyt voimakorteiksi (keksin termin itse), joista voi tehdä tulkintoja Tarot-korttien tapaan, ja jotka sitten annetaan asiakkaalle omaksi muistuttamaan tulkinnasta ja antamaan voimaa, taivaallisia tujauksia. Asiakas valitsee kortin valmiista vaihtoehdoista joko silmät kiinni intuitiivisesti tai muuten vain valitsemalla puhuttelevan kortin. En suinkaan itse tee näitä tulkintoja, vaan ihan oikea selvännäkijä (en tosin tiedä, käyttääkö hän itsestään tätä nimitystä.) En viitsi kuvata kaikkia voimakortteja, ainakaan vielä, kun jonossakin on monta blogipäivitystä. Jos syksyn mittaan tulee kuivia kausia askarteluissa, onpahana sitten jotain näytettävää varastossa. 

Tässä kuitenkin aluksi niitä ihan oikeita ATC-kortteja, vaihtoon vapaita! Sain Susannalta idean käyttää mehiläisvahaa taustojen tekoon. Minulla ei ole encoustic art-välineitä, mutta lainasin äidiltä - voi että olikin kivaa tehdä vahoilla! Intiaanikorttien kuvat olen tulostanut netistä. Yritän aina etsiä kuvia, joita saa käyttää omissa projekteissa (royalty free tms.) En halua varastaa. Suurimman osan teksteistä olen leikannut Iittalan esitteestä, josta löytyi jotenkin hienosti Amerikan alkuperäiskansoihinkin liitettyjä fraaseja ja tunnelmia - yksinkertaisuuden, jatkuvuuden jne. ylistystä. 
Ajelulla -varattu

Lintujen synty -varattu

Matkalla -varattu

Perintö -varattu minulle itselleni

Sotalapsi

Kotimatka

Le Romantique

Onnellinen?
 Loput ovat voimakortteja, nillä ei ole nimiä.




8 kommenttia:

  1. WAUDE WAU!! Upeita kortteja kaikki! Olisiko mitenkään mahdollista varata tuota "lintujen syntyä"? Hienoja ja syvällisiä kortteja!

    VastaaPoista
  2. Mä en saa vaan mielestäni tuota "Ajelulla"-korttia...voisinko senkin vielä vaihtaa kanssasi? ;) Se vaan jotenkin vetää minua puoleensa...nuo värit ja tuo teksti osuu ajatuksiini ;)

    VastaaPoista
  3. Upeita kortteja koko joukko, ja erityisesti tykkään voimakortti-sanasta ja ideasta. Olen osallistunut ATCs for All-sivustolla vaihtorinkiin samantyyppisellä idealla, mutta minulla ei ole ollut niille suomenkielistä nimeä! Kysy minulta linkki jos haluat kurkata, en osaa linkittää kommenttikenttään älypuhelimella :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta haluan käydä kurkkaamassa! Kuulostaa mielenkiintoiselta.

      Poista
  4. Haluaisin tuon matkalla kortin. Askartelen illalla vaihtareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se ehti tosiaan mennä.. pitää pysytellä linjoilla, että saan varattua kauniita korttejasi :D

      Poista