keskiviikko 14. elokuuta 2013

Mixed media maisema

 Yhtäkkiä iski valtava halu tehdä taulu. Pikkuruisten ATC-korttien jälkeen oli aika jännää käydä tuollaisen n. 30 x 40 cm kokoisen taulupohjan kimppuun, mutta pienempiäkään ei nyt ollut minulla varastossa. Minusta on aina kiinnostavaa lukea, mitä muiden mixed media-työt ovat syöneet, joten koetan muistella tämän vaiheet. Vaihekuvia en viitsinyt/muistanut kuitenkaan ottaa.

1. Liimasin taulupohjan täyteen kohokuvioituja jämäpaperinpalasia gel mediumilla.
2. Levitin päälle ohuen kerroksen gessoa siveltimellä
3. Plöräyttelin läjiä tuubivesiväreistä sinne tänne. Vihreää alas ja puun kohdalle, eri sävyisiä sinisiä taivaalle, vähän ruskeaa ruohon joukkoon ja puun rungon kohdalle. Levitin ne vedellä.
4. Ennen kuin maali ehti kuivua, suhuuttelin sekaan mustemisteja. Vihreä oli jotenkin tukossa, joten sitä roiskin sillä suhuuttimen kärjellä.
5. Tein puuhun tekstuuria sabluunan läpi kohotahnalla, johon sekoitin vihreää akryylimaalia
6. Piirsin auringon vesiliukoisilla vahaliiduilla, levittelin värit vedellä.
7. Leimasin ruohoon vihreällä musteella kuplamuovin avulla.
8. Tein ruohoon punaisia pläsejä akryylimaalilla.
9. Levitin liimaa pilvien muotoon ja laitoin päälle samettimaista jauhetta.
10. Leikkasin kankaasta kuumailmapallon ja korin ja kiinnitin gel mediumilla.
11. Piirsin lintuja vanhaan kirjansivuun, leikkasin ja kiinnitin nekin gel mediumilla
12. Leikkasin sanoja samaisesta kirjasivusta ja liimasin ilmapalloon gel mediumilla.
13. Piirsin mustalla tussilla ilmapallon narut ja lintujen jalat
14. Leimailin taivaalle, ruohoon, ja puun runkoon mustalla musteella jotain epämääräistä, sanoja ja pilkkuja.
15. Roiskin kaiken päälle vähän laimennettua gessoa.

Minusta on mukavaa tehdä "roskarunoutta" leikkaamalla sanoja kirjoista ja lehdistä.

Tein ensin vain pari lintua, mutta ne näyttivät yksinäisiltä ja leikkelin lisää.

Kohokuvioitujen papereiden erilaiset tekstuurit tuovat mielenkiintoa yksityiskohtiin.

Haluaisin osallistua tällä P*skarteluhaasteeseen, jossa aiheena on käyttää kangasta. Koetin etsiä ohjeista, saako tauluilla ja muilla mixed media-jutuilla osallistua, mutta siellä puhuttiin vain korteista ja skräppäyksistä. Kuitenkin olen huomannut, että aiempiin haasteisiin on osallistuttu myös tauluilla ja tämän kerran yhtenä DT-työnäkin on itse tehty kirjanen, joten ehkä tässä asiassa ei olla niin tiukkoja? Toivottavasti joku DT-jäsenistä kommentoi, jos olen ihan väärillä jäljillä.

8 kommenttia:

  1. Voi miten iloinen ja kiva on työsi!

    VastaaPoista
  2. Taitavaa monipuolista ja-uloitteista työtä! Pinnan elävyydestä ja väreistä ropisee myös pisteitä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille ihanista kommenteista!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen ja hieno työ.

    VastaaPoista
  5. Todella veikeän näköinen työ, tykkään kovasti! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos teillekin Ansku, Ddargas ja Tarua!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.